Meidän häitä tosiaan juhlitaan Torniossa, mikä oli meille aika itsestäänselvä ratkaisu. Ollaan molemmat Torniosta kotoisin ja vaikka Vaasassa ollaan jo pian viiden vuoden ajan asusteltu niin tuntuisi jotenkin hassulta järjestää juhlat täällä. Siispä haaste numero yksi näissä häissä tulee olemaan juhlien järjestäminen etänä! Mulla ei ole onneksi juuri tapana ressiä repiä joten uskon että tästäkin rastista tullaan selviämään kunnialla kun aikaakin on vielä näin mukavasti jäljellä. :) Juhlapaikaksi ollaan näillä näkymin mietitty Åströmin kartanoa ja vihkikirkkona puolestaan toimisi Tornion kirkko jossa on muuten vihitty niin Miikan kuin minunkin vanhemmat!
Tässäpä muutama bonus- ja haastepuoli häiden järkkäämisessä Torniossa:
+ Juhlapaikkakunta (ja näillä näkymin myös itse juhlapaikka) sekä kirkko ovat tuttuakin tutumpia
+ Moni asia on Torniossa edullisempi järkätä (esim. tilavuokrat ovat halvempia)
+ Varausten suhteen lienee vähän väljempää kuin esimerkiksi Vaasassa
+ Molempien perheet ovat Torniosta, joten apua on siellä päässä onneksi varmasti tarjolla :)
+ Monen sukulaisen ja ystävän majoitus onnistuu omasta takaa, ilmaiseksi
+ Suunnittelemamme juhlapaikka sijaitsee lähellä kirkkoa kuin myös vanhempieni kotia
+ Ikea on ihan vieressä, haha! :D Sieltä tulee varmaan haettua häitä varten kippo jos toinenkin...
+ Tornio on ihana ja meille molemmille tosi tärkeä kaupunki ♥
Åströmin kartanolle on kirkolta kävelymatka eli kuljetuksia ei tarvittaisi, plussaa! (kuva täältä)
- Moni vieras joutuu matkustamaan pitkän matkan häitä varten
- Kivat juhlapaikat ovat Torniossa melkoisen vähissä
- Monet kätevät juhliin liittyvät palvelut kuten somistevuokraus puuttuvat
- Koko päivän hääkuvaukseen suostuva häävalokuvaaja tuntuu olevan kiven alla
- Torniossa mahdollisuudet romanttiseen hääyön viettämiseen ovat käytännössä olemattomat :D Tosin olen sitä mieltä, että näistä bileistä mekin haluamme joka tapauksessa nauttia aamuun saakka, hotellissa ehtii kuherrella myöhemminkin ;)
Siinäpä muutama juttu mitä tuli äkkiseltään mieleen. :) Lukeekohan tätä muuten joku, joka olisi häänsä jo järkkäillyt Torniossa ja osaisi vinkata hyviä nimiä vaikkapa tuon valokuvaamisen, bändin tai pitopalvelun suhteen?
Anna
Mites tämä: http://www.iirorautiainen.com/H%C3%A4%C3%A4kuvaus/ ?
VastaaPoistaOulusta valokuvaaja Tuomas Svärd: http://studiosvard.fi/
VastaaPoista-Jenni
Kiitos molemmille vinkeistä! :) Upeita kuvia!
VastaaPoistaTäältä kans kuvaaja http://www.hlp.fi/
VastaaPoistaIiris bilebändi oli hyvä Torandassa! Myös Pop & Jazz Konservatorio Lappialta kannattaa kysyä. Olen kuullut, että opiskelijoilla on edullisia bändejä tarjolla.
VastaaPoistaYhden meidän yhteisen ex-luokkakaverin veli ottaa hienoja kuvia ;D jos budjettiin sopii, niin kannattaa kysyä! http://www.jukkakinnunen.fi/
VastaaPoistaJesh, kiitos kaikille vinkeistä! :) Nyt edessä on enää valinnan vaikeus... :D
VastaaPoista