22. joulukuuta 2014

Häämessulippujen voittajat

Terkut ihanan talvisesta Torniosta! :) Ajeltiin tänne eilen, ja nyt olis edessä melkein pari viikkoa lomailua. Ihan luksusta, eipä ole meinaan ihan hetkeen tullut lomailtua! Gradukin jäi ö-mappiin täksi aikaa, sen pariin ehtii palata ensi vuonnakin. ;) Kamera ja läppäri lähtivät kuitenkin reissuun mukaan, joten katsotaan jos blogin parissa ehtisi vaikka viimein aktivoitua!

Häämessulippujen arvonnan suoritin juuri, ja onni suosi seuraavia:

Maria
Sofia
Susanna Vares

Paljon onnea, olen teihin yhteydessä ASAP! :)

Nyt suuntaan vielä vihoviimeisille jouluostoksille! :)
Oikein ihanaa joulua kaikille!

Anna

10. joulukuuta 2014

Häämessulippuja joululahjaksi?

Näin joulun alla sain kivan mahdollisuuden ilahduttaa muutamaa onnekasta blogini lukijaa, kun Suomen Häämessut lahjoitti arvottavaksi kolme kahden messulipun pakettia! :) Suomen Häämessut järjestää talven mittaan häätapahtuman viidessä eri kaupungissa, ja luvassa on ainakin ideoita hääsuunnitteluun usean eri näytteilleasettajan taholta sekä huippuhääpukumerkkejä esittelevä National wedding show. Kaikki arvottavat liput käyvät mihin tahansa tulevista messuista, joten ei muuta kuin valitsette mieleisenne messut, osallistutte kilpailuun ja laitatte sormet ristiin! ;)

 photo suomenhaamessut_fiiliskuva2.jpg

Suomen Häämessut järjestetään:

Lahti 22.11.2014
Tampere 17.-18.1.2015
Seinäjoki 24.1.2015
Oulu 31.1.2015
Jyväskylä 7.2.2015

Lahden messut ovat tosiaan tästä viisikosta jo takanapäin, ja Suomen Häämessujen nettisivuilta löytyykin upeita fiiliskuvia mm. National wedding show -muotinäytöksestä. Itse ajattelin ehdottomasti suunnata jollekin tulevista messuista, oli nimittäin sen verran upean näköisiä juttuja ollut ainakin Lahdessa näytillä. :)

Osallistu lippuarvontaan jättämällä kommenttiboksiin sähköpostiosoitteesi ja vaikka postaustoiveen jos sellaisia löytyy, niin saan tavoitettua sinut jos onni potkaisee kohdallasi! Osallistumisaikaa on 20.12. saakka, eli hyvällä tuurilla voi saada liput kivasti jouluksi kotiin. ;)

Tsemiä arvontaan!

Anna

P.S. Lisätietoa messuista löytyy Suomen Häämessujen nettisivuilta sekä Facebookista

1. joulukuuta 2014

Lisää glitteriä, silmät liikkuu

Joo-o, elikkäs kukas se taas olikaan joka suunnitteli häitään kerrankin ilman glitteriövereitä... No, jotenkin ne glitterit kuitenkin jossain vaiheessa hiipi mukaan kuvioihin, ja lähtihän se mopo taas lopulta keulimaan. :D Vaan haitanneeko tuo! Eli taas on pari kimallusjuttua kotiutunut häitä varten, ja fiilis on korkealla!

 photo kulta1.jpg 
 photo kulta3.jpg

Vihdoin löysin sen kaipaamani paljettineuletakin, jihuu! :) Olin jo melkein turvautumassa ebayn ihankivoihin vaihtoehtoihin, kunnes törmäsin tähän yksilöön tutulla ja turvallisella Elloksella! :D Neljäkymppiä Elloksen kassaan ja täydellinen paljettineule tuli lähisiwaan parissa päivässä, ei paha diili ollenkaan. Neuleen hyviä puolia ulkonäön lisäksi on se, että se on himpun verran paksumpaa materiaalia, niin ei pääse elokuun mahdollisesti hyvinkin viileä ilta yllättämään. Lisäksi tätä voi ihan hyvin pitää häiden jälkeen arjessakin, tietysti haluaisin pitää sitä jo nyt mutta säästettäköön vielä ettei kaikki paljetit ehdi varista sille tielleen! :D

 photo kulta2.jpg

VintagEija'sin synttärialennuksista nettishoppailin puolestaan sen laukun, joka jäi niiin kovasti vaivaamaan Save the Dateilta! :) 50% alennuksen jälkeen laukulle jäi hintaa kolmisenkymppiä, jonka kyllä jo ilomielin maksoin tuosta kaunottaresta. Laukku on peräisin ilmeisesti 50-luvulta, joten nytpähän on hankittuna myös "jotain vanhaa"! Ninkan korut täyttävät sitä "jonkin uuden" roolia, vielä pitäis jotain sinistä ja jotain lainattua saada kerättyä kasaan. :)

Anna