1. heinäkuuta 2014

Kaasoilufiiliksiä

Hei pitkästä aikaa! :) Tämän morsiamen hääblogi näyttäisi tänä kesänä käsittelevän enemmänkin muiden kuin omia häitä, mutta hällä väliä! On meinaan semmoinen rakkauden kesä tämä 2014 että ei mitään rajaa. ;) Kahdet polttarit on tosiaan jo takana, kuluneena viikonloppuna tanssittiin rakkaan kaasoni Johannan häitä ja vielä kahdet häät olis edessäkin. Kyllä häähullun kelpaa!

 photo WP_002609.jpg

Viime lauantaina pääsin tosiaan ensimmäistä kertaa elämässäni kaason roolia toimittamaan kun Johanna ja Pekka saivat toisensa. Vihkiminen tapahtui Helsingin tuomiokirkossa (Priden pauhatessa taustalla :D YMCA vaan kaikui kirkon seinien läpi) ja hääjuhlaa vietettiin Suomenlinnassa Pirunkirkon juhlasalissa. Puitteet olivat tällaiselle maalaistollolle (ja epäilemättä kyllä ihan kaikille muillekin :D) upeat ja hääpäivä kokonaisuudessaan meni niin nappiin kuin vaan voi. Kuvista varmaan näkyy kuinka upea kelikin sattui olemaan!

 photo WP_002610.jpg

Hääaamu aloitettiin Fredrikinkadulla Luovassa, jossa sekä morsiamelle että meille kaasokolmikolle loihdittiin kaikille ihanat nutturakampaukset. Omaani en olisi voinut tyytyväisempi olla, vaikka alkuperäinen visioni nutturasta olikin aika lailla päinvastainen! :D Morsian myös meikattiin samaisessa paikassa, ja lopputulos kampauksineen päivineen oli tyrmäävän kaunis kuten odottaa saattoi. :) Kampaajan jälkeen ehdittiin vielä hetkeksi vetäytymään yhden kaasoista kotiin kihisemään hääaamun jännitystä, jonka jälkeen sitten olikin jo tositoimet edessä kirkolla. Meikäläinen vollotti tapani mukaan lähes koko vihkiseremonian ajan, ja morsiamen siskon laulaessa Juha Tapion Kaksi vanhaa puuta olin jo ihan totaalisen romahduksen partaalla. :D

 photo WP_002606.jpg

Vihkimisen jälkeen jäin morsiusparin avuksi potrettikuvauksiin ennen kuin suuntasimme vieraiden perässä kohti Suomenlinnaa. Hääkuvaukset keskellä päivää ihan Helsingin ytimessä olivat muuten melko hauska kokemus, taisi turistin jos toisenkin kameralle tallentua tuo upea pariskuntamme. ;) Suomenlinnassa oltiin aika tasan neljän aikoihin, ja siitä ne bileet sitten alkoivat! Ilta jatkui aina viimeisen lautan lähtöön saakka, ja kaasokiireistäni huolimatta ehdin nauttimaan juhlista täysillä. Ainoastaan kimpunheitto jäi multa näkemättä kun olin muissa puuhissa, mutta taitaapa onneksi tämä meikäläisen tilanne olla jo sellainen että naimisiin päästään tuli sitä hyvän onnen kimppua tai ei... ;)

 photo WP_002612.jpg

Hääpäivän aikana multa kysyttiin useampaan otteeseen stressaako kovastikin. Rehellisesti pystyin vastaamaan, että ei muuten stressaa sitten yhtään! :) Meillä oli ihan mahtava kaaso/bestmanporukka ja tätä päivää oli odotettu niin kovasti ettei hermoilulle jäänyt sijaa vaikka touhua riittikin. Onneksemme hääpari oli myös onnistunut tekemään niin loistavan checklistin päivän kulusta että ei tarvinut kuin bongata oma nimensä ja seurata ohjeita. ;) Tämän tavan adoptoin ehdottomasti omiinkin häihini! Omasta puolestani päivän jännimpiä juttuja oli tietysti puheen pitäminen, mutta siitäkin selvittiin (tosin ei ilman itkua :D).

 photo P7010058.jpg

Fyysiseksi muistoksi ihanasta päivästä jäi kaunis rannekoru, jollaiset Johanna meille kaasoille lahjoitti.  Henkisellä puolella näillä hyvillä fiiliksillä ja muistoilla puolestaan vedellään keveästi läpi heinäkuun. :) Kiitos vielä Johannalle ja Pekalle ikimuistoisesta päivästä! 

Anna

3 kommenttia:

  1. HEIIII! Nyt sun on pakko tehä postaus tosta chekkilistasta ja vähän äkkiä! Tartteisin apua just tommosen teossa <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin tiivistää tähän kommenttiin, ihan kokonaista postausta en uskalla luvata! :D

      Eli siis Johanna oli tehnyt parikin erilaista listaa, toinen hääviikon ja toinen hääpäivän ohjelmasta. Listattuna oli niin tehtävät kuin sekin, kuka niitä tekee. Ite nörttinä vielä vedin yliviivaustussilla kaikki omat hommani sieltä etten vaan vahingossakaan unohtaisi mitään. :D Varsinkin hääpäivänä oli ihanaa kun kaikki oli tarkasti aikataulutettuna listaan, auttoi meitä "palvelusväkeä" huomattavasti. ;)

      Poista
  2. Oivoi, voin kuvitella kuinka Kaksi puuta ois räjäyttäny munkin vesiputouksen! :')

    VastaaPoista